Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen Suomi oli vaikeassa tilanteessa. Maailmantaloutta koitelleen taantuman jäljet näkyivät ja tuntuivat. Finanssikriisi myrskysi Euroopassa. Kotimaisina koetinkivinämme puhuttivat teollisuuden rakennemuutos ja huoltosuhteen heikkeneminen.

Eduskunnassa syntyi ajatus puoluerajat ylittävästä luovasta ajattelusta kasvun ja yrittäjyyden kentällä. Näimme, että kasvuajattelu ei saa olla puoluepolitikointia tai leikkautua hallitus-oppositio-linjan mukaan.

Kansallisen hädän hetkellä kasvuagendan tulee ylittää puoluerajat. Luontevan foorumin ja ajatusten jakamisen ohella kaivattiin myös uusia ketterämpiä toimintatapoja.

Vastauksena tarpeeseen syntyi epämuodollinen ja epävirallinen kansanedustajien ThinkTank. Sittemmin porukka vakiintui tottelemaan nimitystä ”Eduskunnan Kasvuyrittäjyys- ja Startup-verkosto”.

Verkoston toiminnassa nojauduttiin rentoihin tapaamisiin ilman puheenjohtajaa sekä vapaa- muotoisiin kuulemisiin, joissa kukaan ei saanut puhua yli 8 minuutin.

Alun alkaen verkosto ei tähdännyt yhteisiin julkilausumiin, vaan oman kasvuajattelumme ja osaamisemme kehittämiseen. Ajatusten karttuessa sekä Suomen talouden taivaan synkentyessä entisestään fokus kuitenkin muuttui.

Koimme, että meidän on kannettava kortemme kekoon.

Loading more stuff…

Hmm…it looks like things are taking a while to load. Try again?

Loading videos…